|
|
|
LOHILAHDEN HISTORIAA JA HISTORIIKKIA
Lähdekirja: Lohilahden perinnepiirin julkaisu LOHILAHTI
muun maailman mainingeissa .
(Suluissa olevat sivuviittaukset ovat ko. kirjan sivuja, ellei muuta mainittu)
VUOSISADAT 1300 -1400
Lohilahden seutu kuului ennen Pähkinäsaaren rauhaa Novgorodin
hallinta-alueeseen ja siinä joko Savon tai Jääsken pogostaan.
Kirkko ja pappila hallitsivat pogostaa. Suomen itäraja alkoi Kymijoesta
ja suuntautui Ruotsin Länsipohjaan.
Pähkinäsaaren rauhassa v.1323, jolloin Novgorod luovutti Ruotsille
Äyräpään, Jääsken ja Savon, Lohilahtikin
siirtyi Ruotsin valtakuntaan. Savon pogostasta tehtiin v. 1329 Savilahden
kirkko- ja hallintopitäjä. Lohilahti oli siirtynyt kreikkalaiskatolisesta
vaikutuspiiristä Roomalaiskatolisen kirkon helmaan.
20.1.1442 istuttiin Juvalla käräjät, ensimmäiset,
joilla tiedetään kotiseutumme asioista päätetyn. Turun
piispan Maunu II Tavastin läsnä ollessa perustettiin Juvan kirkkopitäjä
ja kirkkoherran virka. Osa asian päättäjistä oli tulevan
Suur-Säämingin alueelta. Lohilahden asukkaista tuli juvalaisia.
Pähkinäsaaren rauhan jälkeen valtakuntien raja jäi
tarkoin merkitsemättä maastoon ja siitä aiheutui alituisia
kahakoita. Vuonna 1479 Moskovan suuriruhtinas alisti Novgorodin valtaansa;
Venäjästä tuli Ruotsin naapuri, ja rajasodat kiihtyivät
Suur-Säämingin alueella.
VUOSISADAT 1500 -1600
Säämingin (Suur-Säämingin) kirkkopitäjä
on perustettu vuoteen 1510 mennessä; jotkut tutkijat pitävät
1477:ää perustamisvuotena. Silloiseen Sääminkiin kuului
Savonlinnan alue, Sulkava, Puumala, Kerimäki ja sen mukana Punkaharju,
Savonranta ja Enonkoski; vielä osia Rantasalmesta ja siitä itsenäistyneistä
Kangaslammin ja Heinäveden pitäjistä. Toistasataa vuotta
Lohilahti kuului Säämingin pitäjään, Iitlahden
eli Idänlahden neljänneksen (Sulkavan) Telalahden kymmenekseen.
Säämingin yhteydestä Sulkavan kirkkopitäjä itsenäistyi
v.1630, mutta hallinnollisesti itsenäinen siitä tuli vasta 1660-luvulla.
Vakinainen asutus on Lohilahdelle levinnyt pääasiassa Suur-Jääskestä.
"On näet syytä muistaa, että suurjääskeläisten
eräomistukset ulottuivat - kuten koko Karjalakin - vielä 1500-luvulla
Sulkavan Telataipaleelle saakka" (Pekka Lappalainen, Säämingin
historia I:1, s. 158-159).
Lohilahti oli 1600-luvulla neljän kaskitalon hajakylä. Asuinrakennukset
oli pystytetty niemiin, Tuliniemeen, Lohiniemeen, Henkoniemeen ja Vääräniemeen
eli Sinkkolanniemeen. Sinkkoset lienevät olleet ensimmäisiä
Lohilahden kaskivaltaajia ja vakinaisia asukkaita.
1500- ja 1600-luku näyttää olleen historian valossa rahvaan
kannalta katsottuna erittäin vaivalloista aikaa. Kustaa Vaasan ajoista
alkaen verot, merkantiilijärjestelmä, sodat ja nälkävuodet
ovat panneet heidän selviämisensä ajoittain äärirajoille.
Paikallishallinto oli verohallintoa, (sivuilla 51-60). Vilja ei riittänyt
verojen maksuun. Tervahaudat kytivät varsinkin 1600-luvulla. Joku
on uskaltanut lausua julki ajatuksen, että Suur-Ruotsi on rakennettu
tervakaupalla. Siinä Lohilahden asukkaatkin ovat joutuneet olemaan
mukana. Tervatynnyrit oli soudettava Lappeenrannan markkinoille. Siellä
viipurilaiset porvarit ostivat ne ja myivät ulkomaille, myöhemmässä
vaiheessa Tukholman suurkauppiaiden muodostamalle tervakomppanialle, jolla
oli oikeus välittää ne edelleen. Tervakomppanian välikäsien
"ensikättelyssä" tervan tuottajahinta laski 25 prosenttia.
Kovan työn takana olivat verorahat. Kallis suola oli välttämätöntä
ja syöntiviljaakin oli ajoittain ostettava. Talonpojat velkaantuivat.
Savonlinna sai kaupunginoikeudet v.1639 eli kymmenen vuotta aikaisemmin
kuin Lappeenranta, mutta markkinapaikka Lappee on ollut jo ainakin Kustaa
Vaasan ajoista asti. Lappeen kirkonkylästä kehittyi Lappeenranta.
(Terva ja kauppa sekä merkantiilijärjestelmä on selostettu
kirjan sivuilla 95-111.)
Myös raudalla on maksettu veroja. Järvi- ja suomalmia eli limoniittia
on kerätty, ja siitä on yritetty valmistaa harkkorautaa Lohilahdellakin.
Sepät valmistivat raudan ja myös muokkasivat sen. Harkkorauta
pyrki olemaan liian haurasta, mutta sen oli kelvattava paremman puutteessa.
Myöhemmin sepät saivat valmiit rautaharkot muokattavikseen.
Vuorimalmista valmistettu rauta oli parempaa. Raudasta ylipäänsä
oli huutava puute. Alituiset sodat aiheuttivat sen, että suurin osa
raudantuotannosta tarvittiin asepajoissa. (alk. s. 118)
TULINIEMI
Lohilahti 1 oli v.1951 Juho Sinkkosen ja Olli Pönnisen kolmen veromarkan
talo. Vuonna 1561 talo siirtyi Luukas Pekanpoika Mikkoselle; v.1645 Mikkonen
omisti 7 veromarkan tilan. Tuliniemen lisäksi hänen maihinsa
kuului Lohikoskenmaa, tiluksia Ahvionniemessä ja Pietolansaaressa,
Lohijärven luona ja Ihalassa.
Vuonna 1693 Tuliniemi on Jöran Pellisen, joka on tullut Jääsken
Ruokolahdelta, perimätiedon mukaan Savokaita-järven rannalta.
Tuliniemessä asuu Pellisiä vieläkin. Sieltä heitä
on levinnyt Lohiniemeen sekä Pölkkyniemeen, joka kuului Tuliniemen
tilaan, ja Pölkkyniemestä Vääräniemeen eli Sinkkolanniemeen.
Ihalaan, Tuliniemen maille, lähti Pölkkyniemen Pellisten vävy
Niilo Korhonen. Repolaan, joka myös kuului Tuliniemeen, lähti
kantatilalta Pellisten vävy Erik Tikka perheineen.
LOHINIEMEN KARTANO
Lohilahti 2 kuului v. 1561 Lasse Niirasen ja Juho Pekanpoika Lehvosen
4 veromarkan tiluksiin, toisin sanoen Henkoniemen taloon. Vuonna 1645
Lohiniemi on Juho eli Jöns (Juntti) Lehvosen 4½ veromarkan
talo, josta 3 veromarkkaa on Juho Sinkkosen vanhasta nautinnosta.
1700-luvulle tultaessa Lehvoset, Niiraset, Pönniset, Sinkkoset ja
Mikkosetkin katoavat Lohilahden kaskitiloilta. Vuonna 1760 Lohiniemen
omistaa Martti Kostiainen. Pian tämän jälkeen Pellisten
sukua siirtyy Lohiniemeen Tuliniemestä.
HENKONIEMI
Lohilahti 3, Lauri Niirasen 6½ veromarkan talo, on peräisin
Eerikki (Erkki) Sinkkosen vanhasta omistuksesta. Vuoteen 1664 mennessä
talo oli siirtynyt Lauri Laurinpoika Löppöselle. Vuonna 1760
Henkoniemen omisti Pekka Leinonen, jolla oli torpparina Pekka Löppönen.
VÄÄRÄNIEMI eli SINKKOLANNIEMI
Vuonna 1561 Vääräniemi eli Sinkkolanniemi Lohilahti 4 oli
Erik ja Juho Juhonpoika Sinkkosen; edellinen omisti siitä 4 ja jälkimmäinen
7 veromarkkaa. Vuonna 1645 Vääräniemi oli Jöns (Juntti)
Sinkkosen 4 veromarkan talo. Vuoden 1760 vaiheilla Vääräniemen
omistaja oli Jaakko Holopainen, jolla oli lampuoteina Erkki Kostiainen
ja Pekka Naukkarinen.
Kostiaisten suku on myös mielenkiintoinen (s. 78-79). Sigfridus Erici
Kostianus on allekirjoittanut erään palovahinkoa koskevan todistuksen
isältään Ericus Petriltä perimässään
talossa Lohilahdessa 4.1.1607. Talo on saattanut olla joko Sinkkolanniemessä
tai Lohiniemellä. Kostiaisia on levinnyt Sinkkolanniemestä moneen
paikkaan Lohilahdessa. Myös Parkkisten sukua on asunut Sinkkolanniemessä.
KYLÄN SEPÄT
Eräs Prokijeff tuli Suistamosta ja toimi Lohikosken sahalla viilarina.
Nimi on muutettu Rokiksi.. Rokkeja asui sittemmin Telalahdella. Osa suvusta
käyttää ostonimeä Salinen. Ingnatius Salinen tuli
vuonna 1914 Ruokoniemen Hintsalasta Lohikoskelle. Hän toimi kyläseppänä.
Lohilahden Leinolassa asui taitava maalaisseppä Antti Kolehmainen.
Hän rakensi tarkasti aikaa näyttävän seinäkellon.
Tahvo Luukkonen oli teräseppä ja toimi Hackmanin sahalla Lohikoskella.
Kerrotaan hänen korjanneen sahan raamikampiakselin, joka oli katkennut.
Työssä oli kulunut kuusi säkkiä hiiliä. Tahvo
Luukkonen liitti rautakappaleet yhteen käyttämällä
rantahiekkaa ja terästä. Kuumensi ja takoi. Kyllä onnistui.
(muistitietoa)
Aleksander Vihavaista sanottiin kylällä Kolovi Vihavaiseksi.
("kolovi" = kolvi, sepän ja tinurin työväline).
Seppiä pidettiin poppamiehinä vanhastaan, niin Aleks Vihavaistakin.
Tämä poppa paransi voiteillaan erään naisihmisen jalan,
joka olisi kenties joutunut poistettavaksi. Hän kävi myös
pääsiäisöinä lampaita "kerihtelemässä".
Aleksander Vihavaisen poika Reino oli tavallista kyläseppää
nokkelampi. Sotaväessä hänestä kehittyi myös
aseseppä. Hän oli suurikokoinen ja herätti pelonsekaista
kunnioitusta. Reino Vihavaisen Jouko-pojasta tuli taideseppä, jonka
töitä oli myynnissäkin, kenties on vieläkin.
"Ukko Saksa piti sepät talossa. Heistä ehkä viimeisin
oli Eenokki Karsta. Hänen kuoltuaan sepän rojut annettiin 'museon
kerreejille'. Kujan kivistöltä niitä löytyi. Sieltä
saivat karhuntappokeihäänkin." Siinä oli - Eero Pellisen
kertoman mukaan - päässä pitkä tuura ja poikkipäin
tangot, joista karhu otti kiinni ja nyhtäisi itseensä päin,
jolloin tuura teki tehtävänsä. (s. 121-123) Eenokki Karsta
saattoi olla kylän vanhin muistissa säilynyt seppä Enok
Kolehmainen. Lohilahdella sai helposti liikanimen. "Karstaa"
oli varmasti pajan seinissä ja sepässä itsessäänkin.
VUOSISADAT 1700 -1800
Turun rauhassa v. 1743 Venäjän keisarikuntaan liitettiin Kaakkois-Suomi
Kymijokea myöten, siis myös Sulkavan kaakkoiskärki Vekaraan
asti. Kirkko jäi Ruotsin puolelle eivätkä viranomaiset
saaneet Venäjän sulkavalaisia soutamaan Säämingin
Kirkkoniemeen, vaan he ylittivät valtakuntien rajan Vekarassa ja
kävivät entisessä kirkossaan. Salakaupalta ei voitu välttyä.
Hallinnollisesti Lohilahti kuului silloin Viipurin kuvernementtiin, Kyminkartanon
provinssiin ja Jääsken komissariaattiin. Keisarinna Katariina
II muutti Viipurin kuvernementin Viipurin käskynhaltijakunnaksi ja
jakoi sen piirikuntiin. Lohilahti kuului siitä lähtien Savonlinnan
piirikuntaan. Katariina II edisti teollisuutta ja kauppaa. Rahvas söi
petäjänkuoren, oljen ja vehkan sekaista leipää. Köyhyys
oli suuri. Tsaari Paavali muutti Venäjän Suomen nimeä.
Se olikin sitten Suomen kuvernementti siihen asti kunnes se liitettiin
Suomen suuriruhtinaskuntaan.
Ruotsinvallan aikaisesta lahjoitusmaasysteemistä ei Lohilahden asukkaiden
tarvinnut kärsiä, mutta Venäjän vallan aikana vuodesta
1760 alkaen he saivat senkin kokea.
Vuonna 1760 keisarinna Elisabet antoi kenraalisotamarsalkka Aleksandr
Borisovitš Buturlinille kreivin arvon ja donaation Vanhasta Suomesta.
Kreivi Buturlin sai Sulkavan pitäjästä 18½ verotilaa
eli Auvilan (nykyinen Tialanmäki), Hintsalan, Lohilahden, Ruokoniemen
ja Telataipaleen kylät. Samalla hän sai muitakin lahjoitusmaita,
joten hänen donaatiollaan asui 3400 henkilöä.
Vuonna 1765 kreivi oli omin päin korottanut Lohikosken lahjoitusmaan
talonpoikien veroja. Oikeutta käytiin. Tällä kertaa talonpojat
voittivat. Aleksandr Buturlin kuoli v. 1767 ja hänen poikansa Petr
Aleksandrovitš Buturlin peri isänsä lahjoitusmaat. Vuonna
1793 Petr Buturlin myi lahjoitusmaat pojalleen, joka samana vuonna myi
ne edelleen. 9.1.1795 donaation omisti Jaroslavin kunniaporvari Dmitri
Ivanovitš Zatrapeznov.
Perinnetieto ei juuri valota lahjoitusmaa-ajan oloja Lohilahdella. Jotakin
pientä vilahtelee, kuten lausahdus: "Tähän aikaan
juodaan Sakrapeskassa kahvia". Kahvia ei juotu vielä silloin
talonpoikaiskodeissa. "Jos ol jottaen oekeen vanhoo, sanottiin, että
se on Sakrapekan aekuista".
"Hackmanin herrat narrasivat lohiniemeläisiä: 'Suottahan
työ ruppeetta maksamaan verova niin suurista alueista', ja niin lohiniemeläisten
mua-alueet jäivät pienemmiks kun ne olivat Sakrapekan aekana.
Sakrapekan aekuiset pyykit ovat vielä näkyvissä."
Siinä kaikki kuultu Lohilahden lahjoitusmaa-ajasta.
Jo ennen Hackmanien isännyyttä lahjoitusmaiden luonne oli muuttunut.
Kysymyksessä oli Lohikosken rälssi. Talonpojat olivat Hackmanin
lampuoteja. Rälssin talonpoikien asema ei suinkaan ollut parempi
kuin lahjoitusmaatalonpoikien, pikemminkin päinvastoin. Riippui tietenkin
isännästä.
Suomen sodan jälkeen Suomen kuvernementista muodostettiin Viipurin
lääni. Lohilahti kuului Viipurin lääniin ja muu Sulkava
Kymenkartanon lääniin, kunnes v. 1831 perustettiin Mikkelin
lääni ja Lohikosken lahjoitusmaa kuului muun Sulkavan mukana
sen jälkeen Mikkelin lääniin.
Keisari Aleksanteri I tahtoi yhdistää Suomen kuvernementin Suomen
suuriruhtinaskuntaan ja saattaa koko alueelle Ruotsin lakien mukaisen
hallinnon ja oikeuden, johon ei saanut sotkea mitään venäläistä.
Vanhan Suomen oli yhdistäminen muuhun Suomeen oli vaikeaa (s. 163-164).
Ellei keisari ollut itsevaltias ja ellei hän ymmärtänyt
lahjoitusmaatalonpoikien asemaa, se olisi voinut koitua turmioksi Lohilahden
seudullekin: kotikylämme olisi voinut jäädä Suomen
autonomisen suuriruhtinaskunnan ulkopuolelle ja aikanaan bolševistiseen
Neuvostoliittoon.
LOHIKOSKEN SAHA
Todennäköisesti Iitlahden eli Idänlahden neljänneksen
(Sulkavan) vanhin saha joko vuonna 1598 tai 1599 on perustettu Lohikoskeen.
Viipurilaiset liikemiehet Hans ja Karl Sutthoff perustivat v.1775 sahan
kreivi Petr Aleksandrovitš Buturlinin donaatioon Sulkavan pitäjän
Lohikoskeen.
Seuraavan sahan Lohikoskeen perusti kollegineuvos Dmitri Ivanovitš
Zatrapeznov vuonna 1814.
Hackman & Co ja kauppaneuvos Johan Kolis ostivat Lohikosken lahjoitusmaat
sahoineen v. 1853 neiti Sofia von Judinilta. Hackman & Co lunasti
Kolisin osan v. 1863. Vuonna 1893 saha paloi, mutta rakennettiin uudelleen
ja se käynnistyi v. 1894, vaikka rakennusluvan antamispäivämääräksi
on merkitty 31.5.1898. Saha siirrettiin vuosien 1910-11 aikana Honkalahteen.
Jo ennen sitä se oli muutettu höyrysahaksi. Siihen asti Lohikoskella
oli toiminut vain vesisahoja. (Sahasta on historiikkia sivuilla 171-174,
lisäksi perinne ja muistitietoa s. 201-204. Hackmanin aikaan osuvat
1850- ja 1860-lukujen kadot ja nälkävuodet. Sivuilla 183-188
on nälkävuosia koskeva kirjoitus.)
18.1.1879 Hackman & Co myi Lohikosken lahjoitusmaan valtiolle 200
000 markalla. Kaupasta erotettiin kylän talo 13, jonka maalla saha
ja jauhomylly sijaitsivat. Vuonna 1883 erotettiin kruununpuistoksi 5000
hehtaaria. Isojako oli kaakkoisen Sulkavankin osalta valmis v. 1886. Lohilahdelle
oli muodostettu 25 tilaa, joista kaksi oli kruununtorppia.
Isojaossa muodostetut tilat lukuun ottamatta numerolla 13 merkittyä
ja kruununtorppia luovutettiin niiden asukkaille perintötiloiksi
lunastettaviksi. Hinta ja korot oli entisen lampuodin maksettava, mikäli
halusi tilansa pitää. Tosin maksuaika oli pitkä, 39 vuotta,
mutta jos vuotuista maksua valtio ei saanut, tila saatettiin myydä
ulosoton kautta valtion hyväksi. Metsää sai käyttää
kotitarpeisiin, mutta puun myyntiin ei ollut oikeutta, ennen kuin koko
lunastussumma oli suoritettu.
Hackmanille jäi oikeus vapaasti lautata metsätuotteita kaikissa
tilaan kuuluneissa vesistöissä sekä kiinnittää
tukkilauttoja rantoihin 50 vuoden aikana tammikuun 18. päivästä
1880 lukien. Ainoastaan mahdolliset vahingot yhtiö oli velvollinen
korvaamaan.
Hackmanin sahaustoimi ja maatalous jatkuivat Lohikoskella. Siinä
oli itsenäisille talonpojillekin lisäansion mahdollisuus. Sahan
siirtyessä Honkalahteen monet maattomat lähtivät sen mukana.
Lohikosken maatilalle yhtiö perusti työntekijöitään
varten vanhainkodin. Puhuttiin Lohikosken hovista. Maatilalla työskenteli
tilanhoitaja, muonamiehiä, karjanhoitajia, sisäkköjä,
metsätyönjohtaja; hovilla asui myös diakonissa ja aikanaan
kätilökin.
Toisen maailmansodan jälkeen Lohikosken maatila oli luovutettava
Karjalasta tulleiden siirtolaisten asutukseen. Vuonna 1995 Metsähallitus
on ostanut kaikki Lohikosken seudulle jääneet Hackman Oyj:n
metsät. Hackmanin aikana Lohikosken seutu oli kyläkunnan keskusta.
Koko kylän nimi oli kauan aikaa Lohikoski. Vanha Sulkavan-Virmutjoen
maantie kiersi Tiimataipaleesta Lohikoskelle. Tien oikaisu Tiimataipaleesta
entisten Tuliniemen maiden halki Ahvenpohjaan ja salmen yli sekä
metsän halki Lohikoskelta tulevaan vanhaan Virmutjoen tiehen siirsi
kylän keskustan kirkon ja salmen tuntumaan. Siinä on uusi koulu,
kyläkunnan ainoa varsinainen kauppaliike, pankki, uusi terveystalo,
Lohilahden Kievari; Ahvenpohjassa huoltoasema ja kahvila-ravintola sekä
sen yhteydessä nykyisin myös asiamiesposti. Kylän nimi
on Lohilahti ja postiosoite 58620 Lohilahti.
Lohilahti ja vapaussota (s.243-251) kertoo vaurastumaan päässeiden
talojen omavaraisuudesta, mutta nälkääkin nähtiin
ja pettua syötiin. Lohilahti kuului valkoisten alueisiin, enemmistö
oli itsenäisyyden kannattajia; kuitenkin lohilahtelaisia taisteli
sekä punaisten että valkoisten puolella, jopa samasta veljessarjasta
oltiin aseet vastakkain. Moni oli myös karussa ja piilossa - isäntä
ei tahtonut lähteä "renkiä tappamaan".
Hitaasti mutta varmasti paranivat kansalaissodan jättämät
haavat.
Vuotta 1922 seuranneen 20 vuoden aikana muodostettiin Suomessa 120 000
uutta tilaa. Sivuilla 344-349 Veikko Lipsanen selostaa Lohilahden uudisasutusta.
Lohilahden asukasmäärä on v. 1860 ollut 380 ja vuoden 1988
lopussa 366 henkeä.
LIIKE-ELÄMÄ
(alk.sivulta 355) Perinnetiedon mukaan jo vuonna 1865 kauppias Walldénilla
on ollut kauppa Lohikoskella. Hän on muuttanut Säämingistä
Lohikoskelle vuonna 1864 ja 1869 edelleen kirkonkylään. Kirkonkylässä
ainakin hän on ollut kauppiaana.
Hackman & Co perusti kauppaliikkeen Lohikoskelle v. 1875, se oli nykyisten
tietojen mukaan kylän ensimmäinen. Sahanhoitajat huolehtivat
liikkeen toiminnasta. Antti J. Rautiaisen aikana hänen veljensä
Pekka Rautiainen oli kaupanhoitajana. Vuonna 1903, jolloin A. J. Rautiainen
oli jo kuollut ja yhtiö luopunut kaupanpidosta, Pekka Rautiainen
aloitti kauppiasuransa Lohikoskella ja jatkoi sitä kuolemaansa asti
(1918). Vuonna 1903 aloitti Albin Kolehmainen kauppiaana Pölkkyniemessä,
jonka omistivat silloin jo Puurtiset.
1800-luvun lopulla Tervarannassa Pekka Kostiaisen maalla ovat Johan Henrik
Sallinen ja Petter Auvinen pitäneet kauppaliikettä peräkkäisinä
aikoina samassa rakennuksessa, ja siinä on A.E. Lehkonenkin aloittanut
liiketoimintansa 1900-luvun puolella. Myös Viljo Kostiainen mainitaan
1800-luvun kauppiaitten joukossa. Hänen puotinsa lienee ollut Tupa-ahossa
Pekka Kostiaisen pihapiirissä.
Albin Kolehmaisen jälkeen Lohikosken Osuuskauppa yritti samassa rakennuksessa
Pölkkyniemessä vuosina 1911-1912. Vuonna 1915 Paavo Kostiainen
tuli Lieviskästä osuuskaupan paikalle ja toimi siinä vuoteen
1926, jolloin Pölkkyniemen silloinen omistaja Arvi Puurtinen myi
tilansa ja talonsa A. E. Lehkoselle. Paavo Kostiainen rakennutti kauppatalon
kirkon lähelle salmen toiselle puolelle ja jatkoi siinä liikkeen
pitoa vuoteen 1966. Autiosta talosta on muokattu 1990-luvulla Lohilahden
Kievari. A. E. Lehkosesta tuli kauppias, maanviljelijä ja laivanvarustaja
Pölkkyniemeen. Hänen perillisensä omistavat Pölkkyniemen.
Kauppaliikettä siellä ei ole, eikä ole Tervarannassakaan,
vaikka Itä-Savon Osuusliike rakennutti sinne 1930-luvun alkupuolella
oman liiketalon, jonka yhteydessä toimi kahvila.
Lohikoskella on toiminut useita kauppoja, mutta nykyisin kyläkunnalla
ei ole muita kuin yksi varsinainen kauppaliike: KYLÄKAUPPA RISSANEN
OY. Mutta NESTE HUOLTOASEMA JA KAHVILA-RAVINTOLA MAJAKKA Ahvenpohjassa
monipuolisen tarjontansa ansiosta korvaa toisen kauppaliikkeen. Muunmuassa
asiamiesposti toimii sen yhteydessä.
Vuodesta 1932 lähtien Lohilahdessa toimi myös höyrysaha,
jota paikkakuntalaiset nimittivät perustajansa mukaan Urho Kostiaisen
sahaksi. Sahan yhteydessä toimi ja toimii vieläkin puusepänverstas.
Nykyinen omistaja on Pekka Kostiainen.
VESITIET, MAALIIKENNE ja METSÄTYÖT
Vesitiet kesäisin ja jäätiet talvisin ovat olleet Lohilahden
asukkaille elintärkeät alkuajoista lähelle toisen vuosituhannen
loppua, eikä niitä voi vähätellä vieläkään.
Huimaava on ollut puutavaran kuljetusmuotojen kehitys 100 vuoden aikana.
Omaa luokkaansa on matkustajaliikenteen muuttuminen. Laivalla pääsi
parhaiten Lohilahdelta Savonlinnaan vielä viimeisimpien sotien jälkeen.
Maantiet olivat huonokuntoisia ja lyhimmän tien katkaisi kaksi salmea,
jotka oli ylitettävä lossilla. Omia autoja ei ollut ja linja-auton
kulkeminen oli epävarmaa.
Lohilahdella samoin kuin monella muullakin Saimaan vesistön rantakylällä
on oma laivanrakennus- ja vesiliikennehistoriansa (s. 377-417).
Lohilahden ensimmäiset kuorma-autoilijat joutuivat "taistelemaan"
heikoilla teillä. . Metsäautoteitä ja jääteitä
pitkin kuljetettiin halkoja rannoille, joilta ne voitiin aikanaan kärrätä
proomuihin ja tervahöyryihin, tukkeja ja propseja paikkoihin, joissa
ne voitiin pudottaa veteen hinattaviksi tehtaille. Siikalahti oli sotien
jälkeen suuri puutavaravarasto. Myöhemmin, kun maantiet saatiin
kunnostetuiksi, puut voitiin kuljettaa autoilla suoraan metsästä
tehtaalle (s. 434 -457).
LOSSIT
Sulkavan kirkonkylään ja lyhintä maantietä Savonlinnaan
päästään Lohilahdelta vain ylittämällä
kaksi salmea, Vekara ja Pajasalmi. Oli käytettävä venettä,
hevospelien ja karjan kuljetuksessa soutulossia, myöhemmin kapulalossia.
Molemmilla on kuljetettu myös autoja. Vasta vuonna 1936 saatiin Vekaraan
12 tonnin kantoinen moottorilossi. Nykyisin Vekarassa on Turun saaristosta
tuotu 70 tonnin kantoinen lossi. Pajasalmeen on vuonna 1965 valmistunut
pengersilta. Pengertietä on rakennettu puoli kilometriä.
POSTI JA PANKKI
Nykyisin kylällä on vain asiamiesposti, jota hoitaa Lohilahden
Neste huoltoasama. Pankeista kylällä toimii Sulkavan Osuuspankki
Lohikosken konttori.
MAANVILJELYS JA KARJANHOITO, joiden tukena
METSÄTALOUS, säilyi seudun tärkeänä perinteisenä
elinkeinona 1900-luvun loppukymmenille. Sitä kehitettiin ja tuettiin.1990-luvun
alussa oli lypsykarjaa Lohilahden yhdeksässä talossa ja lihakarjaa
kolmella maatilalla.
Metsästys ja kalastus olivat tärkeitä sivuelinkeinoja.
Varsinkin muikkua pyydettiin nuotalla. Lohilahden "kalastajat"
muodostivat kahden talon nuottakuntia. Kalastuskaverin saanti oli niin
ollen taattu. Kumpikin osapuoli huolsi oman nuotanpuoliskonsa. Nuotat
oli nuottakauden loputtua irrotettava toisistaan ja keväällä
taas yhdistettävä toisiinsa. Saalis tietenkin jaettiin. Jotkut
kuljettivat kaloja laivassa Savonlinnan torillekin.
Valtakunnallisesti tärkeä tapahtuma oli kahden kanadanmajavaparin
tuominen Syrjäsaaren lähivesistöihin v. 1937. Majavat ovat
voineet hyvin. Ne ovat levinneet sieltä Venäjän puolellekin.
On sanottu, että Suomen majavakanta on Syrjäsaaresta lähtöisin.
(s. 465-502).
KYLÄN YHTEISTOIMINTAA
Parhaimmillaan yhteistoimintaa ovat jokavuotiset kesäjuhlat Lohikosken
partaalla myllyn ja Ilokallion tuntumassa. Ohjelmallisilla juhlilla on
pitkä perinne. Niitä on vietetty ennen vuotta 1934 nykyisen
kirkon ja hautausmaan paikalla Salmenkankaalla, joka toimi urheilukenttänä.
Kylän historiikissa kerrotaan kahdesta peräkkäisinä
aikoina toimineesta voimistelu- ja urheiluseurasta. Ne olivat LOHIKOSKEN
URHEILIJAT ja LOHIKOSKEN VOIMISTELU- JA URHEILUSEURA KISA-VEIKOT. Kisa-Veikot
toimivat vieläkin ja Ale Pellinen on kirjoittanut seurasta. Varsinkin
SULKAVAN SOUTUJEN alkuaikoina useimmat soutumestarit taisivat olla Lohilahdelta
ja Telataipaleelta lähtöisin. Soutajista ja soutajien kylistä
on kirjoittanut Paavo Immonen.
KIRKKO
LOHIKOSKEN KIRKKO, oikeastaan rukoushuone, on vihitty käyttöön
16.10.1934. Sen on suunnitellut ja piirustukset laatinut arkkitehti Ilmari
Virkkala. Kirkkotarhankin hän on suunnitellut. Kirkon sisäpuolella
on hänen veistoksiaan, vieläpä alttaritaulukin "Tulkaa,
minun Isäni siunatut" on Ilmari Virkkalan maalaama. (s. 559-588)
LOHILAHDEN KOULU
Vuonna 1880 Hackman & Co siirsi Enonkoskelta lakkauttamansa koulun
Lohikoskelle. Syksyllä 1883 koulu sai pitkäaikaisen opettajan,
Fredrik Auvisen, joka hoiti tointa eläkkeelle siirtymiseensä
asti (1903). Syyskuussa 1911 Sulkavan kunta osti koulun Hackmanilta. Nimi
muutettiin Lohilahden kouluksi. Rakennus korjattiin ja laajennettiin v.
1936. 1960-luvulle tultaessa koulurakennus oli jo aikansa palvellut. Päätettiin
rakentaa sen tilalle uusi. Hackman & Co lahjoitti tontin kylän
uudesta keskustasta. Syyslukukauden alussa 1964 voitiin muuttaa uuteen
kouluun. Elokuun alussa 1999 tämäkin koulu oli jo peruskorjattu
ja laajennettu nykyisiä vaatimuksia vastaavaksi. "Koulu on ollut
kylän 'monitoimikeskus'. Eri järjestöt, seurakunta, kansalaisopisto,
kylätoimikunta ja sivukirjasto ovat käyttäneet koulun tiloja
toimintaansa" (s. 621).
|
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
|
